alt text
Ekologisuus ja sisustusyritys inspiraationa
Asiakastarina

Ekologisuus ja sisustusyritys inspiraationa oman kodin rakentamiselle

Idea oman kodin rakentamiseen lähti Katri ja Mikko Kempaksen yhteisestä rakkaudesta arkkitehtuuriin ja sisustukseen. Nyt oma koti toimii myös miljöönä perheen Nordic Swan Living -sisustusbrändin tuotteiden esittelyssä. Tervetuloa House of Nordic Swaniin!

Helsingin Herttoniemessä jylhän kallion kupeesta kohoaa kaksikerroksinen moderni hirsitalo, joka sulautuu tyylikkäästi osaksi ympäröivää luontoa.

Talon ensimmäinen kerros on rakennettu kivestä, joka on paneloitu yhtenäisen näköiseksi toisen kerroksen hirsirungon kanssa. Isojen ikkunoiden ansiosta luonto tuntuu olevan osa kodin sisustusta.

– Talo on suunniteltu yhdessä arkkitehti Eero Korhosen kanssa. Olimme vahvasti mukana talon suunnittelussa, sillä arkkitehtuuri kiinnostaa meitä molempia, Nordic Swan Livingin taiteellinen johtaja ja osakas Katri Kempas kertoo.


Kempakset halusivat taloon runsaasti tilaa ja oman pihan, sillä lapsiperhearjessa tilaa ei voi olla liikaa. Asunnossa on kaiken kaikkiaan noin 200 neliötä.

Kempakset halusivat taloon runsaasti tilaa ja oman pihan, sillä lapsiperhearjessa tilaa ei voi olla liikaa. Asunnossa on kaiken kaikkiaan noin 200 neliötä.


Perheyritys Nordic Swan Living valmistaa luonnonmateriaaleista ajattomia tuotteita sisustukseen ja pukeutumiseen. Tuotteet valmistetaan yrityksen arvojen mukaan vastuullisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

Samat arvot olivat ohjenuorana talon rakentamisessa.

– Halusimme suunnitella ja rakentaa juuri omannäköisen kodin, jossa konkretisoituvat meille tärkeät arvot, Kempas sanoo ja kertoo arvojen näkyvän muun muassa talon ekologisissa materiaalivalinnoissa.


Valkoinen Harmaja | Takka Contura 596 Style

Siro Contura-takka ylitti täysin odotukset

Alun perin kotiin ei ollut tarkoitus asentaa takkaa ollenkaan. Kempakset olivat aina ajatelleet, etteivät he ole takkaihmisiä ja ajatus polttopuiden käsittelystä tuntui vaivalloiselta.

Mieli kuitenkin muuttui ja nyt keskellä tupakeittiötä seisoo kaunis Contura 586G -takkamalli Linkki toiselle sivustolle., johon sytytetään tuli lähes joka ilta. Mitä tapahtui?

– Aloin puhumaan miehelleni, että pitäisikö meillä kuitenkin olla kotona takka. Aluksi hän ei innostunut ideasta, mutta epäilys muuttui pian innostukseksi. Nyt takassa palaa tuli lähes joka päivä. Contura-takka on ylittänyt täysin odotuksemme, Kempas kehuu.

 

 

Conturan takkamallissa pariskuntaa miellyttivät siro jalka ja kolmeen suuntaan avautuvat takkalasit, jotka näyttävät komean takkatulen kaikkialle huoneeseen. Lasinen takaneduslasi on huomaamaton ja suojaa lattiaa kipinöiltä sekä kolhuilta.

– Mietimme tosi tarkkaan, mikä takkamalli sopisi keskelle olohuonetta. Tämän takkamallin ulkoasu täydentää kotimme sisustusta. Takkatuli tuo tosi kodikkaan tunnelman kotiin!

Kempaksille tärkeintä takassa on sen tuoma tunnelma, mutta kylminä talvipäivinä se tuo kotiin myös kaivattua lisälämpöä.


Luonnonmateriaalit sisustuksen punaisena lankana

Pariskunnan koti on sisustettu suurimmaksi osaksi oman Nordic Swan Living -yrityksen tuotteilla, jotka on valmistettu luonnonmateriaaleista kuten pellavasta, puuvillasta, alpakasta, mohairista ja kamelin villasta.

Kempasten maanläheisen ja nordic-henkisen sisustustyylin inspiraationa toimivat luonto ja vuodenaikojen vaihtelu. Vuodenaikojen taitekohdat syksy ja kevät ovat Katri Kempaksen mielestä erityisen inspiroivia aikoja.


Kodin lempipaikaksi on muodostunut keskellä taloa sijaitseva iso olo- ja ruokailuhuone.

Kodin lempipaikaksi on muodostunut keskellä taloa sijaitseva iso olo- ja ruokailuhuone.

 

Kodikkuutta Kempas luo sytyttämällä kynttilöitä, hankkimalla leikkokukkia ja sytyttämällä Contura-takkaan valkean. Aina kodikkuuden luominen ei tietenkään ole helppoa.

– Lastenhuoneet ovat olleet haastavimpia paikkoja sisustaa. Pitää varoa, ettei mene liikaa sörkkimään sisustusta, koska lasten täytyy saada leikkiä ja tehdä vapaasti asioita omissa huoneissaan.

Kodin lempipaikaksi on muodostunut keskellä taloa sijaitseva iso olo- ja ruokailuhuone.

– Nytkin istun tässä sohvalla ja katson ikkunasta ulos lumiseen maisemaan, Kempas naurahtaa puhelinhaastattelun lopuksi.


_

Jaa sisältöjä