Valkoinen Harmaja Linkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan. & Villa Fregatti -sisustusblogin kirjoittaja Suvi Melender-Lågland on sisustuksesta ja designista intohimoisesti kiinnostunut nelikymppinen kahden lapsen äiti, jonka tyylikästä kotia ihailevat kymmenet tuhannet ihmiset.
Lapsiperheen kiireinen arki siistissä ja kauniisti sisustetussa kodissa voi kuulostaa vaikealta yhdistelmältä. Suvi ei kuitenkaan koe, että lapset olisivat mitenkään rajoittaneet sisustamista.
Contura 596 Style -kiertoilmatakka tuo tunnelmaa ympäri vuoden Valkoinen Harmaja -bloggaajan Suvin kotiin. Kuva: Valkoinen Harmaja
Millaisia sisustusvinkkejä Suvilla on erityisesti lapsiperheille, jotka haluavat nauttia tyylikkään siististä kodista?
- Kannattaa satsata säilytysratkaisuihin, että lelut ja muut sellaiset saa helposti ja nopeasti järjestykseen. Huonekaluihin kannattaa valita vesipestävät kankaat. Meillä on esimerkiksi aina ollut valkoinen sohva, jonka päälliset voi pestä omassa koneessa. Nykyisessä sohvassa on itse asiassa kahdet päälliset, valkoiset ja harmaat, joita voi vaihdella ja pestä tarpeen mukaan.
Suvi sisustaa kotia ajattoman moderniin tyyliin, mutta kodikkuuden säilyttäen. Kokonaisuutta maustetaan vallitsevilla sisustustrendeillä ja pientä viilausta kodissa tehdään usein, sillä Suvi nauttii stailausten tekemisestä.
Olohuoneen ja ruokailutilan välinen tila on Suvin mielestä usein vaikea sisustaa, mutta kohta on täydellinen käännettävälle takalle. Contura-takan voi kääntää olohuoneeseen päin, ruokailutilaan ja takka näkyy myös makuuhuoneeseen. Kuva: Valkoinen Harmaja
Kaikista tärkeintä oman kodin sisustamisessa on Suvin mukaan oman tyylin löytäminen ja sen myötä virhehankintojen välttäminen.
- Minusta on tärkeää osata tunnistaa se mistä pitää ja se mikä on pinnalla vain trendien takia. Kodin pintamateriaalit kannattaa valita mahdollisimman pitkälle ajattomuutta silmällä pitäen. Lopputulosta voi sitten maustaa sisustustrendeillä pienemissä sisustusvalinnoissa, jos niin haluaa. Tärkeintä on tietysti sisustaa koti niin, että se miellyttää omaa ja perheen makua.
Conturan 596-takkamallissa Suvia viehätti pelkistetty muotoilu - takassa ole mitään ylimääräisiä efektejä, vaan muotoilu on kauniin yksinkertainen ja eleetön. Kuva: Valkoinen Harmaja
Olohuone on Suvin suosikkisisustuskohde.
- Olohuoneeseen on helpointa luoda uudenlaista ilmettä sisustustekstiilein ja esillepanoin. Myös makuuhuoneessa sisustan usein vaihtamalla lakanoita ja sisustusasetelmia.
Olohuoneesta löytyy Contura 596 Style -kiertoilmatakka, joka hankittiin kotiin vasta kun talo oli ollut jo muutaman vuoden valmis. Nyt kiertoilmatakka on ollut jo useamman vuoden käytössä.
- Halusimme sijoittaa takan keskeiselle paikalle. Minulle oli tärkeää, että takka on käännettävä, jolloin tulta voi ihailla niin ruokailutilan kuin olohuoneen puoleltakin.
Suvin kodissa näkyy vuodenaikojen vaihtelua ja syksyisin oranssin sävyt toistuvat olohuoneen tekstiileissä ja pihlajanmarjoissa sekä takkatulen loimussa. Kuva: Valkoinen Harmaja
Contura-takan käyttö on ollut Suvin mielestä helppoa ja kätevää.
- Yleensä polttelemme takkaa silloin, kun ilmat alkavat viilentyä - näin saamme nopeasti lämpöä kotiin ilman, että heti pitää nostaa lämmitystä.
Takka tuntuu Suvin mukaan erityisen tunnelmalliselta joulun aikaan ja kesäsateella, joten Contura-takkaa käytetään tunnelmointiin ympäri vuoden.
Musta Contura-takka tuo lämmön lisäksi komeasti kontrastia vaaleaan sisustukseen. Kuva: Valkoinen Harmaja
Yli 10 vuotta toiminnassa ollut Valkoinen Harmaja -blogi on jo suomalaisten sisustusblogien klassikko. Tälläkin hetkellä blogi on Suomen sisustusblogien top-10 listalla viidennellä sijalla.
Bloggaaminen ei kuitenkaan ole ainakaan enää Suvin ensisijainen intohimon kohde, vaan innostus ja energia blogin ylläpitämiseen johtuu rakkaudesta sisustamiseen ja valokuvaamiseen.
- Blogi ja some-kanavani ovat ainoa väline, jonka kautta voin toteuttaa visuaalista intohimoani, kun työkseni olen ihan toisella alalla.
Instagram on nykyään Suville entistä keskeisempi kanava rakkaan harrastuksen toteuttamiseen. Hänellä on Instagrammissa kodin ja blogin tili Valkoinen Harmaja Linkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan. sekä saaristolaishenkisen kesähuvilan tili Villa Fregatti Linkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan.. Lisäksi Valkoinen Harmaja -blogilla on oma Facebook-sivu Linkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan..
Tutustu Suvin kotona olevaan Contura 596 Style -takkamalliin >
_