Asiakastarina

Kotitoimiston kaaos kuriin

Kotitoimiston kaaos kuriin – sisustussuunnittelijan 6 vinkkiä toimivaan työpisteeseen

Etätöiden tekeminen on lisääntynyt vuosien aikana. Viimeistään koronapandemia on pakottanut osan meistä tekemään töitä kotoa käsin.

Miten kotitoimistosta ja työpisteestä on mahdollista saada toimiva ja viihtyisä?

Sisustussuunnittelija ja muotoilija Minna Haapakoski on tehnyt töitä kotitoimistossaan 15 vuoden ajan. Hänellä on kokemusta nokkelista ratkaisuista ja hyvistä vinkeistä viihtyisän kotitoimiston luomiseen!

1. Piilota tai integroi makuuhuoneessa sijaitseva työpiste

Haapakoski suosittelee, että makuuhuone olisi ainoastaan nukkumista ja lepäämistä varten.

– Jättäisin makuuhuoneen viimeiseksi vaihtoehdoksi kotitoimistolle. Makuuhuone olisi hyvä pitää stressivapaana ympäristönä. Jos töihin liittyvät asiat ovat jatkuvasti ”silmien alla”, töistä ei pääse irtaantumaan yhtä helposti levätessä.

Haapakoski ymmärtää, että joillekin makuuhuone voi olla ainoa mahdollinen paikka tehdä töitä.

Silloin Haapakoski integroisi työpisteen esimerkiksi kaapiston sisälle, jonka ovet voisi sulkea työpäivän päätteeksi. Näin työasiat pysyisivät piilossa työajan ulkopuolella.

 

Huonekalujen muunneltavuuden avulla säästää tilaa pienessä huoneessa. Kuvat: Tablebed

2. Hyödynnä huonekalujen muunneltavuutta ahtaassa tilassa

On paljon erilaisia huonekaluja, joita kääntämällä saa muovattua huonekalun ihan erilaiseen käyttötarkoitukseen.

– On olemassa esimerkiksi pöytiä, jotka saa toisinpäin näppärästi sängyksi. Jos tilaa on vähän käytössä, kalusteiden muunneltavuus on hyvä ratkaisu. Näin pieni tila muuttuu tarvittaessa toimistosta vierashuoneeksi!



Valkoinen Harmaja | Takka Contura 596 Style

3. Huolehdi riittävästä valaistuksesta

Tärkeäksi asiaksi työpisteessä Haapakoski mainitsee riittävän valaistuksen.

Jotta olo pysyisi virkeänä koko työpäivän ajan, ihanteellisin ratkaisu olisi valaisin, jonka lämpötilaa voisi säätää päivän mittaan.

Aamulla olisi hyvä saada mahdollisimman paljon kylmää ja kirkasta valoa, joka olisi lämpötilaltaan 4000 kelviniä tai sitäkin kylmempää valoa. Iltapäivällä valon olisi hyvä olla vähän lämpimämpää, noin 3000 kelviniä.

– Eräälle asiakkaalleni suunnittelin kotitoimistoon sähköpöydän levyisen valaisimen, joka heittää samaan aikaan epäsuoraa valoa sekä ylös kattoa kohti, että alas työpöydälle. Valot on mahdollista himmentää erikseen ja/tai toisen voi halutessaan vaikka sammuttaa Haapakoski kertoo.

Hän suosittelee myös kirkasvalolampun käyttöä erityisesti talviaikana. Aamupäivisin voi vaikka kahvipaussilla ottaa hetken virkistävää valohoitoa!


Kalusteet voivat olla myös kodinomaisia. Vaikka kotona olohuoneen nurkassa olisi toimistomainen sähköpöytä työpisteenä, kaikki muut asiat pöydän ympärillä voivat olla kodikkaita.


4. Varmista työnteolle riittävästi pöytätilaa

Pöytätilan määrä riippuu paljon tekemästään työstä. Tarvitsetko työssäsi kaksi tai kolme tietokoneen näyttöä? Täytyykö sinun pystyä levittämään papereita ja tavaroita? Pöytätilaa on oltava riittävästi tekemäänsä työhön nähden.

– Itse tarvitsen omassa työssäni valtavasti tilaa, koska levitän asiakkaan materiaaleja, malleja, kankaita, laattoja ja paljon muuta tavaraa vieretysten. Jotkut sen sijaan tekevät tietokoneella paljon töitä, mutta voivat silti tarvita paljon tilaa esimerkiksi mapeille ja papereille. Toiselle taas voi riittää pienempi tila ainoastaan läppärille.




5. Huolehdi riittävästä säilytystilasta

Välttääksesi kaaoksen työpisteellä, kaikille tavaroille ja asioille, mitä tarvitset työnteossa, on hyvä olla oma paikkansa.

– Ei ole olemassa mitään oikeaa tapaa säilyttää asioita! Tavarat on helppo asettaa omille paikoilleen, kun on miettinyt käyttämilleen tavaroille ja asioille omat säilytyspaikat, joihin ne on helppo laittaa työpäivän jälkeen, Haapakoski opastaa.

Vaikka se tylsältä kuulostaakin, myös säännöllinen siivous on tärkeää.

– Käy välillä työpisteen tavarat, laatikot ja kaapit läpi, onko jotain sellaista, mikä ei ole enää tarpeellista. Tällä tavalla paikat pysyvät paremmin siistinä, kun kaikki vanhentuneet ja turhat asiat on poissa tieltä.

Mieti myös kaappien ja laatikostojen syvyyttä, leveyttä ja korkeutta.

– Jos esimerkiksi tarvitset työssäsi mappeja, mieti kaapiston syvyys niin, ettei kaapin sisälle jää ylimääräistä hukkatilaa. Jos mapit ovat liian perällä kaapissa, mappien eteen tulee helposti laitettua ylimääräistä tavaraa, Haapakoski vinkkaa.

 

Kodin lempipaikaksi on muodostunut keskellä taloa sijaitseva iso olo- ja ruokailuhuone.

– Pandemia-aikana moni on joutunut rakentamaan työpisteen sinne, minne parhaiten mahtuu. Jotkut ovat luoneet saunasta toimiston, josta on otettu lauteet pois. Olen nähnyt paljon uskomattomia ratkaisuja työpisteille, mutta ymmärrän hyvin, miksi tällaisiin vaihtoehtoihin on päädytty, Haapakoski kertoo.

6. Käytä työpisteen tai työhuoneen sisustamisessa mieluisia värejä ja kuoseja

Nyt saa käyttää lempivärejä! Hyödynnä sisustamisessa niitä asioita, mitkä ovat juuri sinulle tärkeitä.

– Suunnittelin eräälle asiakkaalleni kotitoimistoa. Hän rakasti luontoa ja liikkui paljon metsässä. Luonnossa olevat värit olivat hänelle tärkeitä. Työhuoneen isolle seinälle tuli tapetti, jossa oli metsämaisema. Sähköpöytä käännettiin keskemmälle huonetta, jotta sähköpöydällä töitä tehdessä näki samalla ikkunasta ulos rauhalliseen luontoon. Siitä tuli tosi kiva ja ihanan rauhallinen kokonaisuus, Haapakoski muistelee.

Entä sisustaminen? Millaisista asioista pidät ja mitkä rutiinit tuovat hyvää fiilistä työntekoon? Tykkäätkö kuunnella musiikkia työn ohessa? Pidätkö viherkasveista? Vai poltatko mielelläsi kynttilöitä kuten Haapakoski?

– Itse tykkään sytyttää kynttilöitä, kun olen luovassa piirustustilassa. Se on täysin henkilökohtaista, mikä tuo itselle hyvää fiilistä työn tekoon.

7. Muista, ettei ole oikeaa tai väärää tapaa luoda työtilaa

Haapakoski ohjeistaa olemaan armollinen itselleen työtilan luomisessa.

– Ei ole oikeita tai vääriä valintoja työpisteen rakentamisessa. Jokaiselle oma tapa on se oikea! Tärkeintä on luoda itselleen hyvän mielen kotitoimisto, Haapakoski päättää.

 

Minna Haapakosken töihin voit tutustua blogissalinkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaanInstagramissalinkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan ja Facebookissalinkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan.

Tutustu suomalaiseen Tablebediin: "Kaappisänkylinkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan vs. Tablebed"

Jaa sisältöjä