Asiakastarina

Kauniiden sisustuskuvien takana on omin käsin rakennettu koti

Kauniiden sisustuskuvien takana on omin käsin rakennettu koti

Harmoninen, vaalea ja minimalistinen. Näillä sanoin voisi kuvailla Ida Lemetyisen kodin sisustusta. Sisustuksesta Lemetyinen jakaa kauniita ja inspiroivia kuvia lukuisille Instagram-seuraajilleen. Tervetuloa fiilistelemään Lemetyisen kotiin!

Ida Lemetyinen ryhtyi yhdessä miehensä kanssa rakentamaan omakotitaloa vuonna 2017. Talon suunnitteluvaiheessa hän tiesi heti yhden asian: talosta tulisi yksikerroksinen.

– Meillä on kaksospojat ja tyttö, jotka olivat siihen aikaan tosi pieniä. Edellinen kotimme oli kaksikerroksinen rivitalokolmio. Meno oli välillä vauhdikasta ja tavarat sekä lelut siirtyilivät ylä- ja alakerran väliä. Päätin, että uudesta kodista tulisi yksikerroksinen, Lemetyinen naurahtaa.

 


Lemetyiselle ehti kertyä 10 vuoden kokemus maalarin työstä, kunnes hän alkoi opiskelemaan kokopäiväisesti rakennusinsinööriksi.

Opiskelujen aikana he ryhtyivät yhdessä miehensä kanssa rakentamaan taloa, joka oli insinööriopintojen kannalta arvokas oppimisprosessi. Nykyään Lemetyinen työskentelee työnjohtajana rakennusliikkeessä.

Rakennustyömaalla tehtiin niin paljon itse, kuin se vain oli mahdollista.

Keväällä 2018 perhe muutti 146 neliöiseen kotiin, joka on juuri sopivan kokoinen ja jossa kaikille riittää tilaa oleskeluun – ja lasten vauhdikkaisiin leikkeihin.


Valkoinen Harmaja | Takka Contura 596 Style

Contura-takka luo tunnelmaa ja lämpimiä muistoja

Olohuoneen puolella seisoo ryhdikkäästi valkoinen Contura i51 -takkalinkki toiselle sivustolle. Uuden kodin pohjapiirrosta ei oltu vielä edes piirretty paperille, kun Lemetyinen iski silmänsä Conturan sulavalinjaiseen elementtitakkaan.

Hän oli aiemmin nähnyt messuilla Contura i51 -takkamallin ja ihastui siihen oitis. Lemetyinen kävi katsomassa muitakin takkavaihtoehtoja, mutta ei saanut graafista takkaa pois mielestään.

– Pidän paljon takkamme ulkomuodosta, se on yksinkertaisen kaunis. Isosta takkalasista näkee loimuavan tulen joka suunnasta. Mielestäni takka on sisustusesine.

 

 

Lemetyisen perheessä takkaan sytytetään tuli enemmän tunnelman luomiseksi kuin kodin lämmittämiseen. Mutta tarvittaessa takka hoitaa hyvin myös sen puolen.

Luonnollisesti talvella nautitaan enemmän takkatulen lämmöstä kuin kesällä.

– Meillä lapset pyytävät usein, että laitettaisiinko takkaan tuli. He rakastavat paistaa takassa iltapalanakkeja ja vaahtokarkkeja, Lemetyinen kertoo hymyillen.

 

Työhuoneen monet kasvot

Sisustusideat pälkähtävät Lemetyisen päähän yleensä sattumalta. Inspiraatiota sisustamiseen hän saa silloin tällöin Instagramista.

Aika on lapsiperheessä usein kortilla, joten sisustuslehtien lukeminen ja kauniiden sisustuskuvien selaaminen internetissä jäävät usein vähemmälle.

 

 

– Inspiraatiota saa lähes joka paikasta. Jos satun näkemään esimerkiksi mainoksen, saatan ottaa siitä jonkin tietyn yksityiskohdan omaan sisustukseen.

Lemetyisestä työhuone on kodin haastavin paikka sisustaa. Huone on toiminut välissä myös vierashuoneena ja toisen pojan huoneena. Työhuone on muuttanut koko ajan tarkoitustaan.

– Saa nähdä tuleeko huoneesta koskaan valmista, hän nauraa.

 

Sisustus on hieman kesken ja kotiin tarvitaan Nezirin mielestä vielä pientä lisämaustetta.


Sisustuksen vaihtuminen on toisaalta osa Lemetyisen luonnetta. Kun inspiraatio iskee, silloin hän ei pohdi asioita pitkään vaan tarttuu rivakasti tuumasta toimeen.

Kodin lempipaikoiksi ovat muodostuneet sauna ja olohuone, joissa Lemetyinen viettää eniten aikaa. Hän rakastaa erityisesti saunaa, joka on paikka rauhoittumiselle.

– Piirsin itse saunan pohjapiirroksen. Mieheni ja isäni rakensivat piirustukseni pohjalta saunan. Onnistuimme siinä mielestäni tosi hyvin.

Lemetyinen luo kodikasta oloa mielellään leipomalla, luomalla tunnelmallisen valaistuksen ja pitämällä kodin siistinä.

– Varsinkin tänä talvena, kun kotona vietetään tavallista enemmän aikaa, on hyvä että on saanut kodista sellaisen paikan, jossa viihtyy. Silloin kotoa ei halua edes poistua, hän toteaa.

Inspiroidu sinäkin Idan sisustuskuvista Instagramissa >linkki toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan

Tutustu Idan kotona olevaan Conturan i51 -takkamalliin >linkki toiselle sivustolle

Jaa sisältöjä